AGMAn Välittäjäverkosto polkaistiin käyntiin yhteisen kickoffin myötä keskiviikkona 19.4.. Kickoffin tarkoituksena oli tarjota Välittäjäverkostoon osallistuville mahdollisuus tutustua toisiinsa, orientoitua vertaissparrailuun sekä pohtia omia asenteitaan ja toiveitaan, jotta prosessi olisi kaikille mahdollisimman onnistunut. Tässä osallistujia oli auttamassa kokenut luovien alojen sparraaja Pekka Krook Sparraustehtaasta.
Vuorovaikutukseen pohjanneen ohjelman kautta osallistujat pääsivät pohtimaan muun muassa omia vahvuuksiaan, kokemuksiaan sekä motiivejaan lähteä mukaan Välittäjäverkostoon. Keskustelussa motiiveista nousivat esiin muun muassa kestävät työskentelytavat, liiketoiminnan kehittäminen sekä kansainvälisyys. Yhtenä monia motivoineena tekijänä mainittiin myös oman alan ja sen kuplan ulkopuolelle astuminen ja muidenkin luovien alojen toimijoihin tutustuminen. Tähän Välittäjäverkosto ja koko AGMAn toiminta nähtiin loistavana tilaisuutena!
AGMAn Välittäjäverkoston tarkoituksena on tarjota välittäjätoimijoille mahdollisuus tavata toisiaan ja löytää uusia kontakteja, kuulla uusia ideoita, parhaita käytäntöjä ja kokemuksia toinen toisiltaan sekä pallotella sparrausparien kanssa oman organisaation toimintaan liittyen. Keväällä 2023 järjestettävä sparrailukierros on Välittäjäverkoston ensimmäinen.
Comments