top of page

Ideoita, tapaamisia ja pikakurssi lisensoinnin maailmaan


Messukojuja Brand Licensing Europe -messuilla.

Ryhmäkuva kissanmuotoisen peilin kautta.

AGMA osallistui lokakuun alussa yhdessä organisoimansa yritysryhmän kanssa Lontoossa järjestettäville Brand Licensing Europe -messuille. Kontaktien löytämisen ja bisneksen teon paikkana toimimisen lisäksi messut ovat myös loistava pikakurssi lisensoinnin maailmaan ja mahdollisuuksiin. Osallistujien palautteen perusteella messuvierailu olikin hyödyllinen niin kokeneelle kuin vasta lisensoinnin maailmaan tutustuvalle.


Uusia ideoita ja luottoa omaan tekemiseen

Jenni Moberg on tuplayrittäjä Kemiönsaarelta. Jenni on osallistunut messuille kerran aikaisemmin useita vuosia sitten. Tällä kertaa Jennin motivaationa lähteä matkalle oli tehdä pienimuotoista markkinatutkimusta tekstiili- ja pintasuunnittelijoita edustavalle Patternsfrom Agency agentuurilleen. Jennin mukaan messut olivat oiva mahdollisuus tutkailla omin silmin sekä keskustella muiden kanssa siitä, miten ja esimerkiksi millaisilla materiaaleilla muut toimijat esittelevät edustettaviaan sekä millaiset komissiot ja toimintamallit heillä on.

Jenni Moberg ja Outi Tiainen raitapaidat päällä.
Jenni ja Outi suunnittelemattomissa tiimiasuissa.

”Vaikka olemme olleet alalla jo pidempään ja meillä on paljon kokemusta, tällaisista tapahtumista saa silti aina uusia näkökulmia ja uusia ideoita siitä, miten esittää ja esitellä asioita. Toisaalta tapahtumasta sai myös varmuutta siitä, että teemme tiettyjä asioita hyvin jo nyt!”


Brand Licensing Europe messut kokoavat kolmeksi päiväksi yhteen laajan kansainvälisen osallistujajoukon eri toimijoita. Messut mahdollistavat suuren määrän kohtaamisia, etukäteen sovittuja sekä suunnittelemattomia.


”Messuilla pystyi edistämään useita projekteja yhtä aikaa. Markkinatutkimuksen lisäksi sain ajatuksia yrityksemme brändiin liittyen ja löysin mahdollisia puhujia Patternsfromin järjestämään lohkoketjuteknologiaa käsittelevään webinaarisarjaan!”, Jenni iloitsee.


Hieno oppimiskokemus, joka laittoi pyörät pyörimään

Lempäälässä asuva Jarkko Jortikka osallistui messuille AGMAn mukana ensimmäistä kertaa. Jarkon edustamalla Ai-Ai Productionsilla on kehitteillä Pulkka VR -peli. Jarkko halusi osallistua messuille tutustuakseen lisensoinnin maailmaan, kolkutellakseen ovia, tavatakseen muita alan toimijoita sekä saadakseen ideoita pelin ympärille luotavaan universumiin.


Jarkko Jortikka ja Karhuherra Paddington -hahmo.
Jarkko ja Karhuherra Paddington.

“Reissu oli hieno oppimiskokemus, joka on laittanut kyllä pyörät pyörimään! Olemme pelimme kanssa vielä alussa, mutta tuntui todella hyödylliseltä tulla messuille tässä vaiheessa. Koska peli on vielä kehitteillä, sitä on helpompi myös kehittää uusien ideoiden ja ajatusten myötä.


Messut olivat kolmipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä koko ryhmä kävi yhdessä kuuntelemassa yhtä päivän puheenvuoroista sekä kiersi koko messualueen läpi.


“Oli hyvä viettää messuilla useampi päivä. Ensimmäisenä päivänä ehti rauhassa tutustua, sulatella ja prosessoida. Toisena päivänä olikin sitten helpompi mennä juttelemaan, kun oli jo jonkinlaista pohjaa”, Jarkko summaa ja jatkaa “messuilla oli helppo mennä juttelemaan oikeastaan ihan kenen kanssa tahansa koska tiesi että kaikki ovat täällä tekemässä bisnestä. Tiesi, että kaikilla on samanlainen mindset, eikä keskusteluihin tarvitse mennä häpeillen tai nöyristellen.”

bottom of page