top of page

AGMAn hallituslaiset 2024 esittelyssä: Outi Rousu

Esittelemme blogissamme kevään aikana AGMAn hallituslaiset. Ensimmäisenä esittelyssä Outi Rousu.


Outi Rousu VIKA!-elokuvan ensi-illassa.
Outi Rousu VIKA!-elokuvan ensi-illassa.

Outilla on vuosien kokemus työskentelystä luovien alojen, elokuva- ja lastenkulttuurin parissa. Hän on tuottaja, käsikirjoittaja, sisällön kehittäjä ja kouluttaja, ja tuottaa elokuvia omassa tuotantoyhtiössään Pystymetsässä.


Outi on omien sanojensa mukaan kehittäjä-luonne ja hän kehittää mielellään elokuva-alaa, mentoroi tekijöitä ja konsultoi käsikirjoituksia, leikkausversioita ja tuotantoja. Sen rinnalla valmistuu omia elokuvatuotantoja.

Outi on tuottanut noin 50 elokuvaa useissa lajityypeissä, ja elokuvat ovat saaneet kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja. Nykyään erityisen läheisiä Outille ovat dokumenttielokuvat. Pystymetsä on erikoistunut käsittelemään elokuvissaan yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia aiheita. Edellinen dokumenttielokuva Tytöt pidetään pallo (2021) käsittelee nuorten urheiluvalmennuksen ja urheilun tasa-arvon kysymyksiä ja dokumenttielokuva Vika! (2024) pohtii merkityksellistä ikääntymistä ja ihmisoikeuksia.

Outi on AGMAn edustajana valtion taidehallinnosta vastaavan Taiteen edistämiskeskuksen Uudenmaan taidetoimikunnassa (2023-2024). Hän oli aiemmin Valtion elokuvataidetoimikunnan ja Taiteen keskustoimikunnan Mediataidejaoston jäsen vuosina 1997-2002 ja DocPoint elokuvatapahtumat -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja vuosina 2020-2023. AVEK-Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen tuotantoneuvojana 2014-2029 Outi vastasi dokumentti- ja lyhytelokuvien rahoituspäätöksistä ja seurasi tuotantojen valmistusprosessia.


Outin yhtiö Pystymetsä Oy on AGMAn lisäksi jäsen kansainvälisessä lastenelokuvien verkostossa, ECFA (European Children’s Film Association), kansainvälisessä DAE järjestössä (Documentary Ass. of Europe) ja suomalaisessa ARVOLIITTO yhdistyksessä joka kokoaa yhteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta tekeviä toimijoita ja yhtiöitä.AGMAn hallituksen jäsenet ovat hallitustehtävänsä ohella usein monessa mukana. Kyselimme Outilta ajankohtaisia ja viimeaikaisia työkuulumisia.


VIKA! -dokumenttielokuva on juuri saanut Suomen ensi-iltansa DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla. VIKA! on yhteistyö Puolan, Suomen ja Saksan kanssa. Ensi-illassa oli vieraana myös elokuvan puolalainen ohjaaja Agnieszka Zwiefka ja elokuvan suomalainen työryhmä. Keväällä 2024 on tulossa myös elokuva Kouluvuosi Japanissa, joka osallistuu keskusteluun ajankohtaisesta aiheesta, suomalainen peruskoulu ja opettajien tila tänään. Elokuvan ensi-ilta teattereissa on 5.huhtikuuta 2024.

“Pystymetsän yhteistyökumppanit löytyvät kaikista viidestä Pohjoismaasta ja mm. Englannista, Irlannista, Hollannista, Saksasta, Ranskasta, Japanista ja Yhdysvalloista. Audiovisuaalinen tuotanto ja kansainvälinen yhteistyö edellyttää osapuolten välillä tarkkaa työnjakoa ja sopimista oikeuksista – millaisia oikeuksia lisensioidaan ja kenelle ja millä tavalla. Valmis elokuva on ketju luotuja oikeuksia ja oikeuksien lisensioimista”, Outi kertoo.


“Audiovisuaalinen ala on muuttunut lyhyessä ajassa elokuvien jakelumenetelmien kehittyessä. Siihen on vaikuttanut myös katselutottumuksien muuttuminen lineaarisesta digitaaliseen, katselu ei ole riippuvainen ajasta ja paikasta. Tämän myötä lisensiointi-oikeudet voivat olla hyvinkin pirstaleiset, ja jakaantuneet erilaisiin jakelukanaviin. Näiden asioiden seuraaminen onkin tuottajan yksi olennaisimmista tehtävistä”.


Comentários


bottom of page