top of page

Haastattelussa Vuoden välittäjä 2022 Marjo Oliva


AGMAn 10-vuotisjuhlassa syksyllä 2019 jaettiin ensi kertaa Välittäjä-palkinnot, joiden tehtävä on sekä kohottaa välittäjätoimijoiden profiilia että toimia arvostuksenosoituksena hyvästä työstä. Palkinnot suunniteltiin jaettaviksi joka toinen vuosi, mutta covid-pandemia lykkäsi seuraavan kierroksen vuoteen 2022 asti. Seuraavan kerran palkinnot jaetaan 2024.


Jonkinlaisena pääkategoriana voitaneen pitää Vuoden välittäjä -palkintoa, jonka vastaanotti 2019 kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck Elina Ahlbäck Literature Agencysta, ja 2022 kuvitusagentti Marjo Oliva Napa Agencysta.

Millaista on tehdä pitkä ura agenttina ja nähdä sekä alansa että edustettavien kehittyvän? Marjo Oliva vastasi 5 +1 kysymykseen 15-vuotisesta urastaan välittäjänä.

Marjo Oliva Vuoden välittäjä -palkinnon kanssa.

Millaista on toimia välittäjänä alallasi?

Mielenkiintoista, haastavaa, saa itse kehittyä mutta myös kouluttaa ja valmentaa aika paljon. Suomessa on järjetön määrä talenttia, mutta agentin kanssa työskentely on vielä hieman lapsenkengissä. Tämä on kuitenkin ihanaa työtä.

Mikä on suurin muutos, minkä olet nähnyt välittäjätoiminnassa 15-vuotisen urasi aikana?

Alan ammattimaistuminen, osaamista osataan tuotteistaa paremmin. Maailma on muuttunut pienemmäksi ja nyt näkee tosi paljon kiinnostavia, hyviä uusia tekijöitä. On ollut ilo tietää oman tekemisensä vaikuttaneen alan ammattimaistumiseen - ja toisaalta myös kuvittajien oikeuksien paranemiseen Suomessa. Koko ala on ikään kuin skarpannut ja itsekin on kehittynyt valtavasti välittäjänä vuodesta 2007.

Mitä konkreettisia tuloksia välittäjän työssä saa aikaan?

Kun onnistuu, saadaan aikaan mielenkiintoisia brändiyhteistöitä - ja tietenkin lisää liikevaihtoa ja parempia sopimuksia. On mahtavaa nähdä oman työnsä vaikutus vaikkapa yksittäisen luovan työn tekijän työhön: että on voinut mahdollistaa osaamisen kasvamisen, kehityksen, tekijän toimeentulon varmistumisen. Saa nähdä kuvittajan kasvun tekijänä, ja uran etenemisen.


Marjo Oliva.

Kerro jostakin välittäjäurasi merkittävästä käännekohdasta?

Ehkä juuri tässä ajassa tulevat ensimmäiseksi mieleen kriisit, jotka ovat pysäyttäneet ja pakottaneet muuttumaan. Ne ovat järisyttäviä ja joskus vähän ahdistavia tapahtuessaan - mutta taaksepäin katsoessaan näkee miten ne ovat itse asiassa aina sysäisseet liikkeelle positiivisen muutoksen. Tästä yrittäjyydessä on kyse: kun jaksaa olla positiivinen ja yrittää aina uudelleen, niin pääsee eteenpäin ja syntyy uutta. Toisenlaisia käännekohtia ovat olleet uusien merkittävien hankkeiden aloitukset, esimerkiksi lisensointiliiketoiminnan aloittaminen ja yritykseen syntynyttä osaamista ulospäin myyvän Napa Schoolin käynnistäminen. Meidän tehtävä agentuurina on tuottaa paitsi itsellemme myös edustettaville uutta liiketoimintaa.

Mitä sinulle merkitsee Vuoden Välittäjä -palkinto?

Se oli todella hieno juttu. Olen tehnyt koko elämäni työtä taiteilijoiden ja luovan työn tekijöiden kanssa. Välittäjyys on monille ulkopuolisille insipiroiva ja yllättäväkin ammatti. Teemme agentuurina myyräntyötä sen eteen että muut menestyisivät, ja kun valokeila sitten osuukin itseen, se tuntuu todella hyvältä. Arvostan kaikkia kollegoitani valtavasti, sillä ilman heidän työpanostaan tätä kaikkea ei olisi olemassa. Tuntuu mahtavalta!

Minkä neuvon antaisit välittäjäksi haluavalle tai sitä uraa harkitsevalle?

Pitää uskoa omaan visioon ja kuunnella omaa itseään. Vastaan tulee kaikennäköistä, ja on todella hyvä tietää mitä itse on tekemässä ja mihin on menossa ja miksi. Kun sen tunnistaa ja seuraa omaa visiotaan, on helpompi selvitä erilaisista tilanteista. Agentille ja yrittäjälle ylipäätään tulee eteen haasteita. Kun oma visio ja motivaatio on kunnossa, niin selviät ja pärjäät ja saat muutkin ympärilläsi selviämään ja pärjäämään. Itsen, ja muiden siinä ympärillä, pitää tietää miksi tehdään sitä mitä tehdään. Muista verkostot! Pidä niistä huoli! Agentti ei voi olla epäsosiaalinen.




bottom of page