top of page

Mistä alkaisin...


...nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden

se syntyi aiemmin kuin meri sininen…

Iki-ihanan Love Story -elokuvamusiikin sanoin ja lämpimien tunteideni saattelemana muistelen, miten AGMAn perustamiseen ja menestykseen johtanut tarina alkoi. Parikymmentä vuotta sitten elokuva-alan järjestötoimintaa luotsatessani huomasin, miten vaikeaa ihmisille on myydä omaa luovaa työtään. Juttelin aiheesta usein niin toimialajärjestöjen kuin virkamiesten kanssa ja keskusteluissa heräsi ajatus agenttien ammattikunnasta luovien alojen kasvua vauhdittamaan. Vuonna 2009 idea oli muhinut niin kauan, että oli ryhdyttävä rupeamaan. Ei minulla suurta viisautta ollut, mutta kaiken olen elämässäni kohdannut rohkeasti uskoen, että matka opettaa sen mitä ei osaa ja liika suunnittelu ei johda edes aloittamiseen.

Yhteistyökumppaneiden kanssa saimme ESR- rahoituksen valmennusohjelman toteuttamiseen. Hirvitti ja paloin innosta, mihin olin ryhtymässä. Monipolvisen urani aikana elämääni oli tullut suuri joukko eri alojen ihmisiä. Tiesin, että jos saan houkuteltua mukaan muutaman entisen oppilaani ja kanssani töitä tehneen niin heidän avullaan tulemme onnistumaan, vaikka muu mukaan valitsemani joukko ei vastaisikaan odotuksia. Muutama agenttiyritys oli juuri perustettu ja siksi maaperä kokonaan uuden kehittämiseen oli otollinen. Ilokseni sain valita suuresta hakijajoukosta unelmatiimin, joka matkan varrella kasvoi kun uusia yrityksiä perustettiin.

Projektisuunnitelmaan olin kirjannut, että valmennusohjelman lopuksi perustetaan agenttien yhdistys. Vaan mitä päätti unelmatiimi. Ensimmäisen valmennusjakson päätyttyä he ilmoittivat, että yhdistys perustetaan heti, harjoitellaan yhdessä tekemistä hankkeen aikana turvallisesti ja ollaan valmiina tositoimiin kun jäämme omillemme. Ryhdyttiin laatimaan sääntöjä, etsimään ulkopuolella olevia agenttitoimintaa tekeviä yrityksiä mukaan perustamiskokoukseen, joka pidettiin Pasilan RTI-talossa minulle tärkeässä Adultan luokkahuoneessa 244, jossa olin opettanut kolme vuotta TV-tuottajia. Heistä osa tuli mukaan myös Sillanrakentajiin. Perustamiskokouksen syyspäivä oli kaunis ja aurinkoinen. Ilmassa oli iloisen odotuksen tunnelma ja aavistus menestyksestä, toiveet korkealla.

Ryhmäkuva AGMAn perustamiskokouksen osallistujista vuodelta 2009.

AGMAn perustajajäsenet koolla heti perustamiskokouksen jälkeen.

Meillä oli kolme vuotta aikaa harjoitella asioita, joita AGMAn toimintaan voisi kuulua. Suurin yhteinen ponnistelu oli Pietarin Suomi-asema, jossa etsittiin 79 suomalaiselle luovan alan yritykselle ja yrittäjälle asiakkaita. Ponnistus 700 neliön näyttelyineen ja noin sadan potentiaalisen asiakkaan kanssa sovittuine pikatreffeineen oli valtaisa melkein olemattomilla resursseilla. Sen onnistuminen hitsasi ryhmää entistä tiukemmin yhteen. Mikään ei ole mahdotonta.

Seuraava iso askel oli Bolognan lastenkirjallisuusmessuilla tajuntaani iskenyt lisenssibisnes. Se oli jalkautettava Suomeen, jossa siitä ei juuri mitään tiedetty Muumeja ja Angry Birdsia lukuun ottamatta. Kun yritin saada toimittajia mukaan Finlandia-talossa pidettyyn ensimmäiseen lisenssi = bisnes -seminaariin, väänsin asiaa rautalangasta pitkään ja hartaasti, kunnes asian kiinnostavuus selvisi ja joku toimittaja suostui tulemaan paikalle. Jatko on tätä päivää.

Yhdessä tekemämme isot tapahtumat, perustettujen agenttiyritysten kasvu, uusien yritysten synty ja saamamme julkisuus tekivät AGMAsta uskottavan toimijan ja loivat hyvän pohjan sille, että valtiovalta haluaa tukea sen toimintaa luovan talouden hyväksi. Kokonaan uusi menestyksen lehti kääntyi, kun suopea kohtalo asetti monet palaset kohdalleen ja Frankfurtin Suomi-asemalla Kati Uusi-Rauva otti vetovastuun. Olkoot seuraavat vuosikymmenet kasvun ja menestymisen aikaa AGMAlle, agenteille ja päämiehilleen.

Marit Hohtokari

Kirjoittaja on pitkän linjan luovien alojen kehittäjä, joka on rakentanut toimintamalleja ja verkostoja mm. audiovisuaalisella alalla, agentti- ja managerikentässä sekä kulttuurimatkailussa ja aluebrändäyksessä luovien alojen avulla. Marit veti Sillanrakentajat-hankkeen vuosina 2009-2011, jossa perustettiin Suomeen järjestäytynyt luovien alojen agenttien ja managerien ammattikunta, Luovan talouden agentit ja managerit ry AGMA.


bottom of page