AVEKin DigiDemon ja CreaDemon rinnalle nousee uusi nuorille suunnattu tukimuoto. StepDemo kannustaa nuoria hyödyntämään omaa kulttuurillista osaamistaan ja tuo nuorten näkökulman esille luovassa taloudessa. Sisällöllisesti StepDemo keskittyy peleihin ja musiikkiin.
"StepDemossa tuetaan uusia, mielenkiintoisia hankkeita, joissa etsitään uusia tulokulmia luovaan talouteen, nyt nuorten näkövinkkelistä", AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen kertoo. Kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat, jotka joko opiskelevat tai työskentelevät kulttuurialalla tai ovat muutoin musiikki- tai pelialalle suuntautuneita. Tukea voivat nuorten lisäksi hakea myös nuoria työllistävät yritykset ja yhdistykset.
StepDemo-hakemukset arvioi asiantuntijaraati, jonka jäseninä toimivat säveltäjä, muusikko, äänisuunnittelija ja ohjaaja Päivi Takala, kehitysjohtaja Mika Patiala sekä AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen. Raati arvioi hakemuksia etenkin nuorten luovan osallistamisen näkökulmasta, mutta myös sisältöjen uutuusarvon ja toteuttamiskelpoisuuden osalta.
OKM:n AVEKille myöntämä StepDemo-määräraha on haettavissa 1.−30.11.2017 AVEKin sähköisen järjestelmän kautta. Tukea myönnetään yhteensä 100 000 €, ja määrärahasta voidaan jakaa sekä konseptitukia että demo- ja pilottitukia. "Kuten kaikissa AVEKin luovien alojen rahoituksissa, tukea ei StepDemossakaan myönnetä perustoimintaan", AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen korostaa.
Lisätietoa: www.kopiosto.fi/avek/stepdemo Tuotantoneuvoja Milla Moilanen, milla.moilanen@avek.kopiosto.fi, 040 900 9199 Pääsihteeri Juha Samola, juha.samola@avek.kopiosto.fi, 09 4315 2351