COVID-19-tilanne luovien alojen välittäjätoiminnan näkökulmasta

16/3/2020

Luovien alojen työn ja tuotteiden myynti jatkuu korona-viruksesta huolimatta. Koska AGMAn jäsenet toimivat eri puolilla maailmaa kumppaniensa ja asiakkaidensa kanssa, vaikuttaa korona välittäjätoimintaan toimialasta ja markkina-alueesta riippuen eri tavoin ja vaihtuvalla voimalla. Hallitusten tukea pienyrityksille, joita välittäjätoimijat pääsääntöisesti edustavat ja jota he usein itsekin ovat, kuitenkin toivotaan. Välittäjätoimijoiden rooli tässä poikkeustapauksessa on nyt monelle luovan työn tekijälle äärimmäisen tärkeä.

 

Korona-virus iskee vakavasti luovien alojen tekijöiden työmahdollisuuksiin ja tulevaisuuden liiketoimintaan. Esimerkiksi keikkatyötä tekevien freelancerien ja yksinyrittäjien tilanne esittävien taiteiden aloilla on kriittinen, koska jo suunnitellutkin työt on peruttu koko kevään ajalta. Toimijat ovatkin kuluneen viikonlopun aikana aktivoituneet sosiaalisessa mediassa, ja useita tuki- ja verkostoitumisryhmiä on synnytetty, jotta työmahdollisuuksia voitaisiin paremmin tunnistaa. Virtuaalitilaisuuksia on jo viikonlopun aikana toteutettu, ja olletikin etäliiketoiminta tulee kehittymään kevään aikana.

 

"Torstai-iltapäivänä tyhjentyi ohjelmatoimistojen, artistien, muusikoiden, teknikoiden, ohjelmamyyjien ja tuottajien keikkakalenterit", kertoo esiintyvien taiteilijoiden agentti ja yrityksen omistaja Petri Ekman Central Line-ohjelmatoimistosta. "Erityisen haastavan tästä tekee se, että toimialallamme toimii niin, että olemme yhteisellä riskillä mukana. Jos keikka ei toteudu, kukaan ei saa rahojaan, vaikka menoja on jo kertynytkin. Jengi jää kirjaimellisesti tyhjän päälle perheineen ja asuntolainoineen. Vakuutusyhtiö ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei keskeytysvakuutuksemme kata korona-viruksesta johtuvia konserttien keskeytyksiä ja peruutuksia" listaa Ekman ja jatkaa: "Britannia arvioi, että tartuntapiikki osuu heillä kesäkuulle. Jos meillä on sama tilanne ja kesän keikat joudutaan perumaan, niin tilanne on katastrofaalinen. Osalla tämä tarkoittaa, että koko vuoden tulot jäävät saamatta - kausiluonteisella alalla kun ollaan."

 

 

Välittäjätoiminta poikkeustilanteessa

 

Virustilanne vaikeuttaa osittain myös luovien alojen tuotteiden, palveluiden ja tekijänoikeuksien välittämistä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. AGMAn jäsenyritykset tekevät kuitenkin mahdollisimman normaalisti työtä myydäkseen luovien tekijöiden työtä ja tuotteita sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Haasteeksi toiminnalle muodostuu asiakkaiden hidastunut ja vaikeasti ennustettava ostokäyttäytyminen eritoten länsimaissa. AGMAlaiset ovat erikoistuneet eri markkinoille ja eri toimialoille, ja toiminnan elpyminen tulee tapahtumaan eri tahdissa alueilla, jolloin välittäjätoimijoiden asiantuntemuksen merkitys korostuu entisestään. Päätöksenteko on tällaisessa epävarmuuden tilassa varovaista, ja voidaan olettaa, että paluu normaalirytmiin vie virustilanteenkin parantuessa jonkin aikaa, mutta välittäjätoimijoiden osaaminen voi osaltaan hieman helpottaa painetta. 

 

 

"Kansainvälisessä liiketoiminnassa isoja eroja alueittain"

 

"Agentin näkökulmasta koronavirus lisää epävarmuutta", kertoo Heikki Laaninen, AGMAn puheenjohtaja ja kokenut lisenssiagentti. "Omalta osaltani näyttää nyt siltä, että vaikutukset Aasian liiketoimintaan jäävät vähäisiksi ja tilanne Aasiassa näyttäisi menevän jo parempaan suuntaan" kertoo Laaninen ja jatkaa: "Eurooppa ja Pohjois-Amerikka taas näyttävät tällä hetkellä aivan päinvastaiselta. Myös messujen peruminen, siirtäminen, ja matkustamisen rajoittaminen vaikuttavat suoraan kaikkiin kansainvälistä liiketoimintaa tekeviin välittäjätoimijoihin, mutta toisaalta paljon pystyy myös tekemään etänä varsinkin jo olemassa olevien asiakkuuksien kanssa." 

 

 

Tukitoimia tarvitaan

 

Luovien alojen yritykset ovat tyypillisesti pieniä ja varallisuus on ohutta. "Eniten minua huolestuttavat pienemmät design- ja kulttuurialan toimijat, joiden liiketoiminta on täysin yhden tai vain muutaman markkinan varassa tai jollakin tavalla kausiluontoista. Varmaa on se, että tilanne on globaali ja vaikuttaa meihin kaikkiin, eli meillä on varmasti myrskyinen vuosi 2020 tulossa viennin ja välittämisen osalta", sanoo Heikki Laaninen.  

Luovien alojen työt osuvat usein sesonkeihin ja niiden väleissä syntyy tulonmuodostukseen aukkoja. Poikkeustilanteissa yritysten kestokyky on heikohko. Siksi tarvitaan myös julkisia toimia yrityskannan tueksi. Tukitoimia tulisi myös kohdistaa tuotteiden ja palveluiden markkinoille pääsyn helpottamiseksi välittäjätoiminnan avulla, joka voi elpymisen vaiheessakin olla tehokkain tapa saada liiketoiminta kestävälle tasolle.  AGMAn 40 jäsenyritystä edustavat yli 1 500 kotimaista luovan työn tekijää, yritystä tai tekijänoikeuskokonaisuutta.  Suomen hallitus tiedottaa myöhemmin 16.3.2020 yritysten tueksi myönnettävästä tukipaketista.

 

 

Lisätietoja: Kati Uusi-Rauva, johtaja, AGMA. Mob: 040-865 8738, kati.uusirauva@agma.fi

 

 

LINKIT SUOMALAISIIN TOIMIJOIHIN JA SISÄLTÖIHIN

 

TEMissä perustettu yritystukityöryhmä 13.3.2020

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön TAKUn tiedote 13.3.2020 pysähtyneestä tapahtumakeväästä

Taiken tiedote Facebookissa 14.3.2020

Ruotsin hallituksen tuki yrityksille 16.3.2020

 

 

Tukiryhmiä somessa:

Facebook:

Karanteeniklubi (ilmoitustaulu koronavapaalle toiminnalle)

Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki

Muita

https://www.koronakonsertit.fi/

 

Nappi Naapuri: Koronapu

 

Hashtagit

#tuenkulttuuria

#tuentapahtumia

Please reload

arkisto
Please reload

hakusanat
Please reload

AGMA Association of Agents and Managers in Creative Industries | kaikukatu 4 a, 00530 Helsinki

| Mob +358 40 865 8738 | company ID 2355856-8 

The project office of Creative Finland

LicensingInternationalNordics - Master.p
  • Instagram Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Facebook Social Icon

AGMA © 2020