AVEKilta uusi StepDemo-tuki nuorten osallistamiseen

3/11/2017

AVEKin DigiDemon ja CreaDemon rinnalle nousee uusi nuorille suunnattu tukimuoto. StepDemo kannustaa nuoria hyödyntämään omaa kulttuurillista osaamistaan ja tuo nuorten näkökulman esille luovassa taloudessa. Sisällöllisesti StepDemo keskittyy peleihin ja musiikkiin.  
 

"StepDemossa tuetaan uusia, mielenkiintoisia hankkeita, joissa etsitään uusia tulokulmia luovaan talouteen, nyt nuorten näkövinkkelistä", AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen kertoo. Kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat, jotka joko opiskelevat tai työskentelevät kulttuurialalla tai ovat muutoin musiikki- tai pelialalle suuntautuneita. Tukea voivat nuorten lisäksi hakea myös nuoria työllistävät yritykset ja yhdistykset. 
 

StepDemo-hakemukset arvioi asiantuntijaraati, jonka jäseninä toimivat säveltäjä, muusikko, äänisuunnittelija ja ohjaaja Päivi Takala, kehitysjohtaja Mika Patiala sekä AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen. Raati arvioi hakemuksia etenkin nuorten luovan osallistamisen näkökulmasta, mutta myös sisältöjen uutuusarvon ja toteuttamiskelpoisuuden osalta.
 

OKM:n AVEKille myöntämä StepDemo-määräraha on haettavissa 1.−30.11.2017 AVEKin sähköisen järjestelmän kautta. Tukea myönnetään yhteensä 100 000 €, ja määrärahasta voidaan jakaa sekä konseptitukia että demo- ja pilottitukia. "Kuten kaikissa AVEKin luovien alojen rahoituksissa, tukea ei StepDemossakaan myönnetä perustoimintaan", AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen korostaa.
 

Lisätietoa: 
www.kopiosto.fi/avek/stepdemo
Tuotantoneuvoja Milla Moilanen, milla.moilanen@avek.kopiosto.fi, 040 900 9199 
Pääsihteeri Juha Samola, juha.samola@avek.kopiosto.fi, 09 4315 2351 

 

 

 

Please reload

arkisto
Please reload

hakusanat
Please reload

AGMA Association of Agents and Managers in Creative Industries | Mariankatu 8, 00170 Helsinki

| Mob +358 40 865 8738 | company ID 2355856-8 

The project office of Creative Finland

LicensingInternationalNordics - Master.p
  • Instagram Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Facebook Social Icon

AGMA © 2019