Siivouspäivä-tapahtuma täyttää 10 vuotta ja siirtyy KREAM Helsingille


Sininen pieni pakettiauto, rekkejä ja myyntipöytä täynnä vaatteita puistossa.

Yhteismaa ry ja KREAM Helsinki Osk ovat sopineet, että rakastettu valtakunnallinen Siivouspäivä-kirppari- ja kierrätystapahtuma siirtyy sen kehittäneeltä Yhteismaa ry:ltä KREAM Helsingin vetovastuulle. Siivouspäivä tulee jatkumaan pitkälti samoilla periaatteilla kuin tähänkin saakka, kuitenkin niin, että toimintaa laajennetaan muun muassa erikoispäiviin sekä yritys- ja yhteisöpäiviin. Siivouspäivän vieminen astetta kaupallisempaan suuntaan mahdollistaa taloudellisesti vahvemman panostuksen alkuperäiseen yhteisöllisyys- ja kierrätysaatteeseen ja sitä kautta tapahtuman jatkuvuuden.

Käytännössä järjestely toteutetaan lisenssisopimuksella Yhteismaan ja KREAM Helsingin välillä.


”Olemme iloisia saadessamme hienon yhteisöllisyyskonseptin hoidettavaksemme. Vastuullisuus, kestävä kehitys ja kiertotalous ovat asioita, joihin pitää keskittyä nyt ja tulevaisuudessa, paitsi riittävällä vakavuudella, niin myös osana päivittäistä elämää. Vastuullisuus ja kestävyys ovat myös monen yrityksen, julkishallinnon ja yhteisön agendalla, joten koen, että meillä on tällä saralla paljon mahdollisuuksia yhteistyöhön.”

– Antti Skogster, perustajajäsen, KREAM Helsinki Osk


“Olen innoissani siitä, että KREAM alkaa nyt uudistaa Siivouspäivää. Olen tapahtuman äiti ja se on minulle rakas, mutta olen kaivannut siihen myös uudenlaista otetta. KREAMilla on osaamista, jota Siivouspäivä kaipaa, ja uskon että heidän avullaan Siivouspäivästä tulee entistä isompi ja ihanampi. Aion osallistua joka kerta” – Pauliina Seppälä, Siivouspäivän idean keksijä ja Yhteismaa ry:n toiminnanjohtaja

Seuraava Siivouspäivä järjestetään perinteen mukaisesti, lauantaina 28.5.2022.

Lisätietoja:

Pauliina Seppälä, Yhteismaa ry pauliina@yhteismaa.fi, +358 50 572 7910

Antti Skogster, KREAM Helsinki osk antti.skogster@kreamhelsinki.fi, +358 40 724 9154


Siivouspäivä on kirpputorien ja kierrättämisen ystävien juhlapäivä, joka muuttaa kaupungit ja naapurustot isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Idea on tehdä kierrättämisestä helppoa sekä luoda elävää ja vastuullista kaupunkikulttuuria. Kuka tahansa voi kaupata tavaroitaan kaduilla, pihoilla tai kodeissa ja shoppailla itselleen päivän parhaat löydöt.


Siivouspäivä-tapahtuman logo


KREAM Helsinki on eri alojen kokeneiden ammattilaisten joukko, joka auttaa asiakasta hyödyntämään aineetonta omaisuuttaan kaupallistamisen eri keinoin ja kasvattamaan tätä kautta liiketoimintaansa. ​Näitä ovat esimerkiksi aineettoman oikeuden kaupallistaminen ja suojaaminen, lisensointi, viestintä, av- ja tapahtumatuotanto, yrityskouluttaminen ja sparraaminen.


KREAM Helsingin logo