Luovien alojen rahoitusseminaari veti salin täyteen!


AGMAn juhlavuoden tapahtumasarja laajentui astetta isompiin tapahtumiin Luovien alojen rahoitusseminaarilla, joka järjestettiin yhteistyössä Business Finlandin ja Creative Finlandin kanssa. Musiikkitalon terassilämpiö tarjosi valoisat puitteet alkukesäiselle aamupäivälle, jossa käsiteltiin erilaisia luovan alan yritykselle mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja. Lähes satapäinen yleisö kokoontui ensin hetkeksi aamukahville, vaihtamaan ajatuksia ja moikkaamaan tuttuja ennen kuin päästiin päivän varsinaiseen agendaan.

Yleisöä tuoliriveillä istumassa, kuvattuna salin takaosasta kohti salin etuosaa. Yleisön edessä nainen pitämässä puheenvuoroa.

Tilaisuuden avasivat AGMAn Kati Uusi-Rauva ja Business Finlandin Sanna Piiroinen, joka kertoi yleisölle myös Business Finlandin tulevasta ohjelmasta. Laajemmin BF:n tarjoamista vaihtoehdoista yleisölle kertoi Antti Salminen, minkä jälkeen estradille palasi Kati, tällä kertaa Creative Finlandin verkostojohtajan Anu-Katriina Perttusen kanssa, kertomaan AVEKin tarjoamista rahoituksista, millaisiin kohteisiin niitä suunnataan, ja kuinka niitä haetaan.

Suomen kulttuurirahaston erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio puolestaan esitteli säätiöiden toimintaperiaatteita, toiminnan mahdollisuuksia ja rajoituksia, sekä kertoi yleisesti SKR:n rahoituksesta. Tanu-Matti Tuominen IPR.vc:sta taas esitteli sijoittajan näkökulmaa ja valotti muun muassa millaiset projektit sijoittajaa voisivat kiinnostaa, ja millaisin reunaehdoin. Puhujakavalkadin päätti yrittäjä Asmo Saloranta, joka kertoi kokemuksiaan joukkorahoituksen ja muiden rahoitusinstrumenttien käytöstä ja jakoi oman yrityksensä tarinan. Lopuksi keskusteltiin vielä hetki puheenvuorojen herättämistä kysymyksistä, joita olisi riittänyt pidempäänkin keskusteluun.

Rahoitusseminaari onnistui yli odotusten, osallistujia olisi ollut enemmän kuin tilaan mahtui, ja saatu palaute oli suurimmalta osin kiittävää. Vastaavaa tilaisuutta toivottiin järjestettäväksi uudestaan, muilla paikkakunnilla, striimattuna, ja tarkemmin rajatulle luovan alan yleisölle suunnattuna, joten uusintakierros menee vähintäänkin harkintaan!

Valkokangas, jolle heijastettu kuva punamullalla maalatusta hirsiseinästä, jonka päällä valkoinen teksti "Kiitos ja hyvää kesää!" sekä Business Finlandin, Creative Finlandin, EU:n sosiaalirahaston, Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 ja AGMAn logot.

Lue juhlavuoden aiemmista tapahtumista:

Johda mielelläsi -työpaja

Business Model Canvas -työpaja